Suhteellisuusteoriani

Oletteko muuten huomanneet, että eri paikoissa samalla mittayksiköllä, vaikka 10 minuutilla, on ihan eri merkitys?

Minähän olen elämäni aikana ehtinyt asua useammassa eri paikassa, kuten esimerkiksi Joutsenossa, mutta selkeyden vuoksi ajatellaan tässä kirjoituksessa nyt vain Jyväskylää ja Helsinkiä.

Jyväskylässä oli leppoisa meininki. Tai ei ollut noin niin kuin yleisesti, mutta joissakin asioissa oli. Ja on varmaan edelleenkin. Siellä katsottiin julkisen liikenteen aikatauluista, että milloinkas se bussi menee. Yleensä meni puolen tunnin välein. Muistan joskus seisseeni vaajakoskelaisella bussipysäkillä ja esitelmöineeni kaverille, että miten hienot yhteydet on kun tästäkin menee bussi puolen tunnin välein keskustaan.

Helsingissä, ainakin meillä täällä ydinkeskustassa, mennään vaan pysäkille aikatauluja katsomatta ja kohtahan se juna tai bussi tai ratikka tai metro jo tuleekin.
Vaikka kaikkien mielestä se kohta ei olekaan niin kovin pian. Joidenkin mielestä esimerkiksi, jos pysäkin elektronisessa näyttötaulussa lukee vaikka, että ratikka tulee kahdeksan minuutin kuluttua, niin se on aivan todella pitkä aika. Että pitäisikö lähteä kävelemään vai miettiä joku toinen reitti vai mitä, että eihän sitä nyt ihminen rupea kahdeksaa minuuttia odottelemaan. Ja jos joku nyt päättääkin odotella niinkin pitkän ajan kuin kahdeksan minuuttia, niin vähintään kaivetaan puhelimesta netti auki tai jos on vanhan mallinen puhelin, niin sitten soitetaan jollekin kaverille ja jos ei ole kavereita tai se ei vastaa niin sitten äidille ja jos sekään ei vastaa niin ainahan voi poistella puhelimen muistista esimerkiksi vanhoja turhia tekstiviestejä. Tai sitten vedetään röökiä. Tai käydään ensin ostamassa Ärrältä take-away-kahvi ja tullaan sen kanssa pysäkille ja sitten pistetään tupakaksi.

Toista se oli siis siellä meillä maalla, kun siellä asuin. Ja maaseutuahan se Jyväskylä tosiaan täältä katsottuna on.
Jos nyt joskus kävi niin, että ei tullutkaan katsoneeksi aikataulua, tai katsoi sitä väärin, ja käveli pysäkille odottamaan ja näki, että kahdeksan minuutin kuluttua tulee bussi niin sehän ei ollut aika eikä mikään. Sitä oli vain helpottunut, että onneksi ei kestä puolta tuntia seuraavaan bussiin. Sitten sitä vain onnellisena katseli ympärilleen maalaismaisemia ja veti keuhkoihinsa puhdasta maalaisilmaa, sen sijaan, että olisi hermostuksissaan vetänyt tupakansavua.

En voi oikein kuvitellakaan, mitä täällä Helsingissä tapahtuisi, jos ihmiset menisivät ratikkapysäkeille ja joutuisivat odottamaan puoli tuntia. Siinähän menisi jo elämä kokonaan hukkaan ja sivu suun.

Mutta ei Jyväskylän ja Helsingin välillä eroja ole pelkästään ajan määreissä, vaan myös eurojen arvossa.
Silloin siellä maaseudulla eläessäni asuin kolmessa eri kerrostaloasunnossa ja kerran omakotitalokommuunissa. Halpaa oli. Halvalla sai asua.
Nyt asun Helsingin Kalliossa ja kallista on. Kalliilla saa asua. Tai ei ole mitenkään erityisen kallista verrattuna muihin samanlaisiin asuntoihin samalla alueella, mutta muun Suomen hintatasoon verrattuna on kyllä oikein kallista. 963 euroa kuukaudessa hei. Ei paljon naurata hei. Kalliosta sillä saa 48 neliön kaksion. En nyt ole tarkistanut mitä sillä Jyväskylästä tai jostain muualta maaseudulta saisi, mutta veikkaa että enemmän huoneita ja neliöitä.
Että jos meillä täällä pääkaupungissa aika kuluu hitaammin niin raha kyllä kuluu huomattavasti nopeammin.

Advertisements

2 thoughts on “Suhteellisuusteoriani

  1. Päivitysilmoitus: Kulutusjuhla » “Pääkaupungissa rahaa kuluu huomattavasti nopeammin”

  2. Onneksi olen laiska ja hitaasti reagoiva yksilö. Mieluummin möllötän kahdeksan minuuttia pysäkillä ja vaivun syvämiettisiini kuin laukkaan neljän minuutin matkan toiselle pysäkille ja odotan siellä neljä minuuttia toista sporaa. Etenkään Karhupuiston pysäkiltä on järjetöntä juosta muualle, koska Karhis on niin nasta mesta. Jos ei kykene nauttimaan urbaanista elämänmenosta ympärillään, niin eihän siitä maksamisessa ole mitään järkeä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s