Konflikti Röökimummon kanssa tuli pyytämättä ja yllättäen

Oletteko muuten huomanneet, että maaseudulla ja kaupungissa on ihan eri käytännöt moikkaamisen suhteen?

Minähän olen kotoisin hyvin pienestä kunnasta. Itse asiassa se kunta oli niin pieni, että jotkut ihmiset jossakin päättivät, että on kaikille, tai ainakin aika monille, parempi jos yhdistetään se kunta lähimpään kaupunkiin. Ja samalla ne jotkut ihmiset jossakin päättivät yhdistää muuten siinä samassa rytäkässä aika monta muutakin kuntaa, ja siitä syntyi kuntien lukumäärällisesti mitattuna ihan Suomen ennätys.

No mutta en minä siitä kuntaliitoksesta aikonut kirjoittaa, vaan siitä, että siellä pienessä kunnassa, siellä kaikki moikkaavat kaikkia. Kun mennään huoltoasemalle, moikataan henkilökunnan jäseniä ja kaikkia muita asiakkaita. Sama juttu ruokakaupassa ja kirjastossa. No, paljon muutahan siellä ei sitten olekaan, mutta ymmärrätte varmaan tämän moikkaamismeiningin. Ja naapureita moikataan tietenkin ja kun mennään bussilla sinne lähimpään kaupunkiin niin kuskin lisäksi jokaisen matkustajan naama on tuttu, ja vaikka ei olisikaan niin kyllä se olisi hiton huonoa käytöstä jättää moikkaamatta. Kaikille moikataan koko ajan. Kun ajetaan autolla tai traktorilla kylän raitilla, niin moikataan kaikille muille vastaantuleville autoille ja traktoreille.

Nyt minä asun Helsingin Kalliossa. Täällä asuu paljon ihmisiä. Oikeastaan täällä asuu enemmän ihmisiä kuin monissa suomalaisissa pikkukaupungeissa. Pelkästään tässä korttelissa, missä minä asun, pelkästään tässä on ainakin kymmenen kerrostaloa, ehkä enemmänkin, eivätkä ne muuten ole mitään ihan pieniä kerrostaloja, vaan aivan helvetin isoja näin kantakaupungin mittakaavassa ainakin.

No mutta kuitenkin, täällä kukaan ei moikkaa ketään, koskaan. Tai niin minä ainakin pitkään luulin.

No sitten kaikkien niiden kerrostalojen keskellä on tietenkin sisäpiha. Sekin on aika iso. Sieltä pääsee yhtä reittiä yhdelle kadulle ja sitten kahta reittiä yhdelle toiselle kadulle.

Olen asunut tässä asunnossa, tällä sisäpihalla ja tässä korttelissa ihan kohta kaksi vuotta. Ja joka arkiaamu olen lähtenyt töihin sitä yhtä reittiä sinne yhdelle kadulle, koska siitä on lyhyin matka minulle sopivalle ratikkapysäkille.

Mutta nyt asiaan on tulossa muutos. Ja syynä on suuri moikkaus-sekaannus.

Aina kun minä lähden töihin, niin samaan aikaan siinä sisäpihalla on röökillä Röökimummo. Niin, minä tiedän, että Röökimummo ei ole kovin kiva nimi kenellekään ja että se oikeastaan on monellakin tapaa poliittisesti epäkorrekti nimi, niin silti olen nimennyt hänet mielessäni Röökimummoksi.

Nyt olen alkanut käyttää toista reittiä toiselle kadulle, vaikka sieltä pääsee vaikeammin ratikkapysäkille. Syynä on se, etten tahdo tavata vakireittini varrella päivystävää Röökimummoa.

Minun ja Röökimummon välit menivät pilalle noin vuosi sitten.
Olin jo ehtinyt tottua siihen, että ei täällä kukaan moikkaa kenellekään, kunnes huomasin Röökimummon moikkaavan kaikille sisäpihalla kulkijoille. Siinä hän vetää sätkiään aikaisin aamulla ja moikkaa kaikille roskapussia vieville tai töihin lähteviä. Paitsi ei enää minua.

En oikein tiedä mitä tapahtui. Ehkä jonakin ratkaisevana aamuna en kuullut hänen moikkaustaan ja jätin sitten vastaamatta ja hän loukkaantui ja lakkasi moikkaamasta. Eräänä aamuna kuitenkin huomasin, että hän ei enää vastaa minun moikkaukseeni, joskin satunnaiseen moikkaukseeni mutta moikkaukseen kuitenkin. Ja nyt, nyt joka aamu kun kuljen hänen ohitseen, hän tuijottaa hiljaa ja vetää röökiä. Tai oikeammin sanottuna, tuijottaa hiljaa ja vetää röökiä loukkaantuneena. Ja jos joku sattuu pihalle kanssamme samaan aikaan, kuten usein tapahtuu, koska tässä asuu niin helvetisti ihmisiä, niin niille muille ihmisille Röökimummo kyllä moikkaa heti kovaäänisesti ja iloisesti. Jotenkin epäilyttävän iloisesti. Vittumaisen iloisesti.

Röökimummo, jos luet tämän, tiedät kyllä kuka olen. Please aloita taas moikkaamaan minua ja anteeksi, anteeksi kovasti että kutsun sinua poliittisesti epäkorrektilla nimellä Röökimummo.

Mainokset