Muistojeni Raimo Summanen

Olettekin varmaan huomanneet, että viimeiseen pariin vuorokauteen kotimaisessa lätkäskenessä ei paljon muusta ole puhuttu kuin Raimo Summasen ja HIFK:n välisestä tuoreesta työsopimuksesta.

Koska ”Raato” on nyt erittäin ajankohtainen kaveri, ajattelin itsekin kertoa henkilökohtaiset muistoni ja ajatukseni tästä viihdyttävästä ex-laitahyökkääjästä ja nykyisestä valmentajasta.

Minusta tuli Ilveksen kannattaja ihan puhtaasti gloryhunterina, mikä tietysti nykyään on aivan kummallinen ajatus, kun joukkue on vuodesta toiseen liigan viimeinen ja taistelee lähinnä olemassaolosta eikä suinkaan mitaleista.
Mutta keväällä 1985 ensimmäinen livenä näkemäni liigapeli sattui olemaan sellainen, missä Risto Jalo teki kaksi maalia, Jukka Tammi oli maalissa ja Turun Kupittaalla mestaruutta juhli vierasjoukkue. Silloin minä sen päätin, että tämä on minun jengini.

Raimo Summanen ei kuitenkaan tuossa mestaruusjoukkueessa pelannut, enkä silloin edes tiennyt hänen olemassaolostaan. Summanen oli samaan aikaan Pohjois-Amerikassa rakentamassa NHL-uraa. Edellytykset ja näytöt uralle olivat olemassa, sillä kaudella 1982-1983 hän oli Ilveksessä tykitellyt 36 ottelun runkosarjassa käsittämättömät 45 maalia. Se on edelleenkin SM-liigan kaikkien aikojen toiseksi kovin yhden kauden maalilukema, parempaan on pystynyt ainoastaan liigan kaikkien aikojen kovin maalintekijä Arto Javanainen (47 maalia kaudella 1987-1988), tosin silloin runkosarjassa pelattiin jo 44 ottelua.
NHL-uraa Summanen yritti rakentaa kohtalon oikusta Edmonton Oilersissa, missä samoihin aikoihin pelasivat mm. Matti Hagman ja Jari Kurri. Ja eräs Wayne Gretzky. Joukkue menestyi, eikä Summaselle herunut peliaikaa siinä määrin kuin mies itse olisi halunnut. Paremmalla tuurilla jossain muussa jengissä Raato olisi voinut nousta vaikka minkälaiseksi NHL-staraksi.

Tässä lähivuosina Summanen on muutamaan eri otteeseen eri medioissa kertonut, ettei usko lätkätappeluihin, vaan jopa vastustaa niitä. Ok, saahan ihminen olla sitä mieltä. Itse olen aina sanonut ääneen, että lätkämyllyt nimenomaan kuuluvat lajiin ja ovat sen suola. Minusta esimerkiksi Sami Helenius on eräs kaikkien aikojen kiinnostavimpia suomalaiskiekkoilijoita, ja olen iloinen, että hän hienolla urallaan ehti edustaa myös Ilvestä.

Pelaajana Summanen ei epäröinyt pudottaa hanskojaan. Esimerkiksi tällä videolla http://www.youtube.com/watch?v=oeNCHQ8DwGM Ilvestä edustava Summanen takoo oikeaa suoraa HPK-puolustaja Timo Nykoppin naamatauluun aivan surutta alkaen kohdasta 0.35. Jopa sydämensä kyllyydestä, voisi sanoa.
Tilanne alkaa, kun Summasen joukkuetoveri Ville Sirén jää alakynteen omaa tappelukumppaniaan Tomas Jelinekiä vastaan, eikä Raato (181cm, 89kg) sitten jää toimettomana katselemaan, vaan nappaa omaksi parikseen kolossimaisen Nykoppin (196cm, 103kg).
Pukukoppiin mennessään Summanen heittää vielä high fivet Timo Peltomaan kanssa.
Näin tuon kyseisen tilanteen aikoinaan myös Urheiluruudusta, ja muistan jo silloin ajatelleeni, että nyt on muuten meininkiä meikäläisen makuun.

Edustettuaan Ilvestä vielä kaudella 1991-1992 Summanen nähtiin seuraavalla kaudella TPS:n hyökkääjänä.
Siirto kannatti, sillä keväällä 1993 Summanen juhli uransa ensimmäistä aikuisten tason mestaruutta.
Itse olin teini-ikäinen, ja huutelin Summaselle katsomosta useammassakin ottelussa PETTURIA. Samaa huutelin tosin myös TPS:n Mikko Mäkelälle, joka Ilveksen mestaruuskauden jälkeen lähti NHL:ään ja sai aikaan vähintään kohtuullisen uran, mutta joka Suomeen palatessaan menikin Turkuun eikä Tampereelle.
Oli erityisen katkeraa, kun Mäkelä ja Summanen maalasivat Ilvestä vastaan.

Kun Suomi keväällä 1995 juhli ensimmäistä kertaa jääkiekon maailmanmestaruutta, minä iloitsin ensisijaisesti Raimo Helmisen ja Jukka Tammen maailmanmestaruudesta. He kun olivat jo silloin kiistattomia Ilves-ikoneita. Mutta oli siellä mukana pelaamassa ja juhlimassa myös Summanen. Ottelu jäi muuten miehen viimeiseksi ammattilaisuralla. Mielestäni se oli ansaittu, komea ja ennen kaikkea sopiva päätös hienolle pelaajauralle.
Huomionarvoista kuitenkin on, että pelilliset seikat eivät millään muotoa puoltaneet uran lopettamista. Viimeisellä liigakaudellaan 1994-1995 Summanen teki TPS:n paidassa 47 ottelussa 49 tehopistettä ja saavutti tehopörssissä hienon lukeman +24.

Summanen osoitti hämmästyttävää uusiutumiskykyä, sillä jo kaudella 1997-1998 hän oli näkyvässä roolissa HIFK:n kakkosvalmentajana Erkka Westerlundin toimiessa ykkösenä. Kauden päätteeksi Summasenkin kaulaan ripustettiin kultamitali, ja finaalisarjassa kaatui juuri Tampereen Ilves, seura jota Summanen liigaurallaan useimmilla kausilla edusti.

Ottamatta juuri mitään pois valmennuskaksikolta Westerlund-Summanen, on samassa yhteydessä kuitenkin todettava, että miehet saivat käsiinsä materiaalin, jonka kaltaista SM-liigassa ei oltu ennen nähty, eikä suhteellisesti ole nähty koskaan sen jälkeenkään. HIFK:n mestaruusjoukkueessa kun tykitteli muun muassa sellaisia nimiä kuin Christian Ruuttu, Olli Jokinen, Tim Thomas, Jere Karalahti, Brian Rafalski, Johan Davidsson, Jan Caloun, Jarkko Ruutu ja Niklas Hagman – ihan vaan muutamia mainitakseni.
Jokereissa tuli SM-kultaa päävalmentajana keväällä 2002 ja myöhemmin Summanen on valmennellut siellä sun täällä maajoukkuetta ja KHL:ää myöten. Ovet ovat paukkuneet välillä Summasen ja välillä hänen pelaajiensa toimesta.

Ja onhan Raato sittemmin kunnostautunut myös jonkinlaisena lätkäfilosofina ja ollut mukana kirjoittamassa kirjoja. Satun omistamaan Summasen yhdessä Kaarina Hazardin kanssa kirjoittaman Lätkä. Sen perusteella uskaltaisin jopa sanoa, että ihan hyvä, että Summasella on päivätyö valmentajana.

Ei tästä pesunkestävästä lätkäjätkästä nimittäin sen kirjan perusteella mitään kovin kaksista ajattelijaa saati kirjoittajaa kuoriudu. Eikä tarvitsekaan. Hän tietää, miten kiekko saadaan vastustajan verkkoon, ja se nyt tässä skenessä riittää aika hemmetin pitkälle.

Mainokset