Helsinki, tuo helvetinmoinen pyöräilykaupunki

Olen tässä viime viikkoina innostunut pyöräilystä ihan toden teolla. Sain kaksikymmentä vuotta vanhan tyttöjen Tunturi-merkkisen polkupyörän, ja olen pyöräillyt sillä aika paljon.

Reilussa kahdessa viikossa olen polkenut reilut 200 kilsaa pitkin Helsingin katuja, teitä ja polkuja. Tiedän, ettei se todellisiin himopyöräilijöihin verrattuna ole vielä kovin paljon, mutta on se silti runsaat 200 kilometriä enemmän kuin yhtenäkään kesänä aiemmin tässä viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen.

No, tässä aloittelevana pyöräilijänä olen tehnyt joitakin havaintoja pyöräilystä, kanssapyöräilijöistä ja ylipäätään kanssaihmisistä.

Aamuisin noin 8-9 aikoihin ja jälleen iltapäivällä noin 16-18 Helsinki näyttää siltä kuin kaupungissa olisi juuri alkanut suuri ammattilaispyöräilykilpailu. Suuri osa pyöräilijöistä pyörineen ja varusteineen näyttää siltä kuin tarkoituksena olisi vähintään kiertää koko pääkaupunkiseutu, ja hemmetin kovaa, vaikka todellisuudessa aikomus on vain pyöräillä Lauttasaaresta tai Herttoniemestä töihin keskustaan. En oikein ymmärrä miksi tämä suoritus vaatii pukeutumista kilpapyöräilijäksi. Vähän sama kuin autoilijat aamulla töihin lähtiessään peruuttaisivat autotallista ajoradalle jonkun formula- tai ralliauton.

Missä vaiheessa työ- tai koulumatka muuttui tämmöiseksi? Silloin kun minä olin nuori, kilpapyörillä ajoivat lähinnä, no, kilpapyöräilijät.

Olen vähän arastellut alkaa ajatella itseäni pyöräilijänä, saati sitten kutsua itseäni sellaiseksi. Pyöräilijöillähän on ihmisryhmänä aika huono maine, siis kaikkien muiden kuin toisten pyöräilijöiden keskuudessa. Jalankulkijat pelkäävät pyöräilijöiden ajavan päälle, ja autoilijat pelkäävät heidän taas ajavan alle. Pyöräilijöitä pidetään usein kiukkuisina, kärsimättöminä ja marttyyrimaisina kamikaze-syöksyjinä.

Pyöräilijät loukkaantuvat ja kiroilevat jalankulkijoille, jotka kävelevät epähuomiossa pyöräkaistalla ja autoilijoille jotka parkkeeraavat pyörätielle esimerkiksi lastin purkamisen tai pakkaamisen ajaksi. Jotkut autoilevat kaverini ovat epäilleet, että osa pyöräilijöistä yrittää oikein tarkoituksella kiihdyttää risteyksissä autojen alle, että saisivat sympatiaa pyöräilijöille ja paheksuntaa autoilijoille.

Mutta ei siinä kaikki, pyöräilijät, ne kaikkein innokkaimmat, huutelevat ja kiroilevat myös toisille pyöräilijöille. Jos kaksi kaverusta erehtyy pyöräilemään rinnakkain eikä peräkkäin, tai jos pyöräilytyyli ylipäätään on jotakin muuta kuin lineaarisen tehokkaasti kohtisuoraan etenevä, eiköhän siihen joku oman elämänsä lancearmstrong pölähdä niskan taa vihaisena puhisemaan.

Nykyään minä siis kaikesta huolimatta olen pyöräilijä. Olen silti myös jalankulkija, julkisilla liikkuja ja autoilija. Toivoisin, ettei kenenkään muunkaan tarvitsisi fakkiutua pelkästään pyöräilijäksi tai autoilijaksi tai miksikään muuksikaan yhden lokeron ihmiseksi.

Kaikkihan me olemme vain ihmisiä tulossa jostakin, menossa jonnekin.
Ja kyllä minun puolestani saa näyttää kilpapyöräilijältä, kunhan muistaa, että todellisuudessa Helsingin tiet eivät ole mikään kilpapyöräilyrata.

Advertisements

7 thoughts on “Helsinki, tuo helvetinmoinen pyöräilykaupunki

  1. Muuten hyvä teksti, mutta mitä ihmeen väliä sillä on, miten ihmiset pukeutuvat? En tajua, miksi ihmiset aina tarttuvat tähän? Kun pyöräilet 365 päivää vuodessa, yli 10 000 km/vuosi, osaat arvostaa sellaisia kuteita, jotka suojaavat mahdolliselta sadekuurolta ja eivät lepata tuulessa, kuin teltta. Se on miellyttävää pyöräilyä. Ei sillä ole mitään tekemistä kilpailun kanssa. Älä leimaa ihmisiä sen perusteella, miten he tykkäävät pukeutua.

  2. Kiteytettynä: Pyöräilen miten haluan ja halutessani jopa vastoin sääntöjä toisten pyöräilyä haitaten-> muut pyöräilijät ärtyvät -> vika on muissa pyöräilijöissä, jotka sitäpaitsi pukeutuvatkin hassusti. Sitäpaitsi autoilijoiden ja kävelijöiden tulee antaa kulkea ja pysähtyä pyöräteillä niinkuin he haluavat.

  3. Pyöräilijöitä on moneen lähtöön. Oletteko muuten huomanneet, että jalankulkijoita ja autoilijoitakin on moneen lähtöön? Jotkut jalankulkijat jopa juoksevat työmatkaa hassunnäköiset trikoot päällä. Autojen sisälle ei aina näe, joten en tiedä miten he pukeutuvat, mutta esimerkiksi tuo Helsinki-Lahti-moottoritie on kyllä aikamoinen kilparata ruuhka-aikaan kun ihmiset syöksyvät töihin kuka minkäkin värisellä autollaan. (Autoileva äitini valitsee pienemmät tiet, koska pelkää moottoritietä ruuhka-aikana.)

    Itsehän pyöräilen muutaman kerran viikossa täältä susirajan takaa kehyskunnasta Helsingin läpi Espooseen. Matkaa on sen verran, että siinä maksaa jo vaivan investoida kalliimpaan fillariin ja vetää ne trikoot päälle. Kyllä siinä vauhtikin sitten nousee.

    Silti parasta pyöräilyä on mielestäni se, mitä voi kutsua pelkästään liikenteeksi eikä lainkaan urheiluksi: kotikaupunkini sisällä matka kauppaan alle 3 km/suunta fillarilla tuulen suhistessa korvissa, linnunlaulua tai sateen ropinaa kuunnellen, ja asuna ei silloin todellakaan ole trikoot. (Sadetakki sen sijaan sadesäällä on jees.)

    Pyörän päällä koen kyllä kaikenlaisia liikennetilanteita. Suomen liikenneinfrastruktuuri on todella vahvasti autojen ehdoilla tehty. Elämme tällaisessa pienois-USAssa. Miksi ihmeessä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden välillä on jatkuvasti konfliktia? Johtuisiko tästä ”kevyen liikenteen” konseptista, mitä ei muuten tunneta muualla maailmassa. (Hyvin pohjoismaalainen keksintö, ja Ruotsissakin käsite on jo jätetty historiaan.) Pyöräilijöille oikeat pyörätiet tai pyöräkaistat siellä missä moottoriliikennettä on paljon tai raskasta liikennettä vähäistä enemmän. Pyörätiet ei ole parkkipaikkoja, ei edes lyhytaikaisia. En minäkään fillariani keskelle ajorataa jätä lastin purkamisen ajaksi! Usein se kiertäminen aiheuttaa ihan oikeasti konkreettisia vaaratilanteita kun ei voi nähdä mitä sieltä takaa tulee ja voiko lähetä ohi pienestä raosta. Ja oikeasti se ajoradalla autojen seassa pyöräily on ihan hyvä vaihtoehto esimerkiksi asuinalueilla, joissa nopeusrajoitukset ovat 40 km/h tai mieluummin 30 km/h. Ei siellä pitäisi näitä yhdistettyjä jalkakäytäviä käyttää.

    • On toki eri asia. Pointtia se ei muuta. Onko yhtään syytä, miksi auto pitäisi pysäyttää edes hetkeksi pyörätielle? Vieressä on aina ajorata (tai jos ei ole, niin autoilija on pahasti eksynyt johonkin puistoon). Jos ei ajoradalle voi pysäyttää, ei pitäisi voida pysäyttää pyörätiellekään. Tarpeellisia liikennemuotoja molemmat, eikä toista saa uhrata toisen ehdoilla, kuten nykyään on liikennekulttuurissa tapana.

  4. Olen itsekin ulkoiluteiden uusiokäyttäjä- aikuinen, ja pelkään. Liian monilla fillaristeilla on järkeeni käymätön vauhti. Lainkaan en ihmettele, ettei ulkoiluteillä, jalka-ja pyöräteillä lapsiperheitä paljonkaan huomaa. Toisaalta yrittämällä yritän bongailla ns. klassiset pyöräilijät, joita ilokseni löytyy. Vaatetuksella ei väliä ole, mutta kallon sisällä pitäisi löytyä tavaraa. Tilanteet muuttuvat ja niihin tulee kyetä ajoissa sopeutumaan, väistämään.
    Pyörä- ja kävelyteille pitää sulassa mahtua jalankulkijat, fillaristit sekä sähköpot, jotka jalankulkijoiksi luetaan.
    Nopeusrajoitukset kevyen liikenteen kulkuväylille olisi kenties tarpeellista?
    Eikö niin, että polkupyörä tule taluttaa suojatien yli, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s